Että minäkin nyt tähän sorrun

Viikko sitten tiistaina tein tietoisen ratkaisun olla kääntämättä tv:tä kakkosen homoillan suuntaankaan. Sen jälkeen olen tehnyt päivittäin päätöksen olla kommentoimatta homovaahtoamista sanallakaan.

Molemmat päätökset samasta syystä: Mitä ihmeen uutta tästä asiasta voi olla annettavaa? Eikö jokainen jonkinlaisia tiedotusvälineitä koskaan seurannut ihminen tiedä, mitä mieltä Päivi Räsänen on homoista? Eikö jokainen tiedostava ihminen tiedä, että homosuhteet tällaisenaan eivät kirkolle kelpaa?

-Eli se niistä päätöksistäni, mennään..

Jos siis jostain olen kuluneella viikkona järkyttynyt, niin siitä, että valtavat määrät ihmisiä ovat kuluneella viikolla Räsäsen ja kirkon edustajan kommenteista järkyttyneet. ”Shokkiuutinen! Päivi oli tätä mieltä jo kuusi vuotta sitten”. Tarjoan teille vielä kovemman lööpin: Päivi on varmaan ollut tätä mieltä aina. Samoin kuin kirkko.

Kaksi lähtökohtaista asiaa: Ensinnäkin uskonnolla ja kirkolla ei nähdäkseni ole juurikaan tekemistä keskenään. Usko on ihmisen henkilökohtainen asia, jota en kommentoi omalla kohdallani ja pyrin kunnioittamaan toisten vapautta uskoa mihin tahtovat. Kirkko taas on elähtänyt ja turha tapaorganisaatio, jonka valtava painoarvo nyky-yhteiskunnassa on minulle täysin käsittämätön asia.

Toisekseen kirkon (juurikin äsken mainitsemani instituution) suhtautuminen minuun ja seksuaalisuuteeni, parisuhteeseeni ja perheeseeni, on minulle täysin yhdentekevää. Otan sontikkani ja suojaudun kohti lentäviltä tomaateilta ja käsilaukuilta, kun avaudun sen verran, että en ymmärrä, miksi kirkolta täytyy anella hyväksyntää homoseksuaalisuudelle?

Itse jätin kirkon jo vuosia sitten todetessani, että en voi kuulua mihinkään jengiin, johon en kelpaa. En voi, enkä halua. En myöskään halua käydä keskustelua siitä, pitäisikö minun kelvata. Se on ajanhukkaa.

Itse haluan, että minut hyväksytään osana yhteiskuntaa. Että suvaitsevaisuus ja ihmisoikeudet toteutuvat yhteiskunnassa. Koska tähän tervehenkiseen suuntaan olemme viime vuosina saaneet kulkea, eikö ajankohtaisempaa olisi keskustella siitä, miksi syrjivän ja epäoikeudenmukaisen instituution annetaan sanella elämää 2010-luvun Suomessa kuin siitä, saavatko kaksi miestä marssia Prinsessa Ruususen häämarssin tahdissa kohti alttaria ko. organisaation miljoonahökkeleissä? Miksi kiillottaa pintaa homoasialla, kun todellinen ongelma jää kytemään pinnan alle kuitenkin.

Luulevatko ihmiset todella, että taipuessaan paineen alla ruususmarsseihin kirkko todella muuttuu?

Luopumalla kirkon ja valtion symbioosista pääsisimme kiinni todelliseen tähän hetkeen. Yhteiskuntaan, joka perustuu inhimillisyydelle ja yhteisöllisyydelle. Siihen yhteiskuntaan sopisivat niin homot, kirkko kuin Päivi Räsänenkin. Tasavertaisina.